Uutiset

Ydin-Hämeen Kokoomuksen hallitus päätti kokouksessaan 29.4., että tulevat hallituksen kokoukset ovat avoimia jäsenille puhe- ja läsnäolo-oikeudella.
Kansanedustaja Kalle Jokinen vieraili Ydin-Hämeen Kokoomuksen kevätkokouksessa ja antoi kokousväelle katsauksen valtakunnan poliittiseen tilanteeseen. Hän keskittyi tilannekatsauksessaan erityisesti edellisviikon kehysriiheen.
Lokakuussa on jälleen aika valita päättäjiä kunnallisvaaleissa. Kokoomuslaiselle listalle etsitäänkin nyt myös taitavia ja kyvykkäitä ydin-hämäläisiä huolehtimaan kotikaupunkimme asioista.
Ydin-Hämeen Kokoomus siirtyi maaliskuun alusta sosiaalisen median aikakaudelle, kun yhdistyksen Facebook-sivut avattiin.
Sauli Niinistö valittiin helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna Suomen 12. presidentiksi. Niinistö keräsi toisella kierroksella 62,6% prosenttia annetuista äänistä vastaehdokas Pekka Haaviston (vihr.) jäädessä 37,4%:iin.
Presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä saivat Kokoomuksen Sauli Niinistö ja Vihreiden Pekka Haavisto. Koska kumpikaan ehdokkaista ei saavuttanut 50%:ia annetuista äänistä, on edessä toinen äänestyskierros.
RSS ATOM